torstai 10. huhtikuuta 2008

2008 SM-karsinta paikat jaettu

Täytyy kyllä olla todella tyytyväinen omaan arpaonneen tänä vuonna. Hain seitsemään kisaan joista pääsin kuuteen ja yhteen olen varasijalla nro.5. Kisat joihin pääsin on Perniö, Karkkila, Vantaa, Ylöjärvi, Hollola ja Vekaranjärvi. Varasija paikka on Nukarin kisaan.
Tämän vuoden finaali ongitaankin sitten tutuissa maisemissa Kuusamossa Oulangalla, melkein mökin "takapihalla".
Käväisimme myös pikaisesti Markuksen ja Ollin kanssa Lohenrenkaalla ottamassa tuntumaa keväiseen lampikalastukseen. Ilma oli taas mitä otollisin nautinnolliseen kalastukseen, navakkaa tuulta, sadetta ja peräti pari kolme astetta lämpöä. Päivän teemana oli lähinnä testailla uusia perhoja ja ehkäpä vähän tekniikkaakin. Käsien lämmittelyn ja tuulensuojan etsimisen välissä kaloja käytettiin rannalla kymmenkunta kipaletta. Lisäksi vetoja, katkotuksia ja tiputuksia oli melkoisesti. Hienointa oli, että kaikki kalat taisivat tulla juurikin noilla testattavaksi tarkoitetuilla perhoilla.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2008

Talvi talttuu...

Samoin hiipuu tämän vuoden sumarikalastus. Kausi oli tänä(-kin) vuonna kinkkinen, kylmä, tuulinen ja nopeasti ohi. Alku oli hyvä ja kuoriutuminen alkoi rauhallisesti kiihtyvällä tahdilla, joka yleensä tietää hyvää noin kolmen viikon sesonkia. Pieni takatalven tapainen laittoi korrit kuitenkin odottelevalle kannalle ja kun sää sitten yhtäkkiä lämpeni selvästi ja pysyi plussalla yölläkin, niin korreihin tuli vauhtia ja kaikkein paras kuoriutuminen kesti peräti päivän (tämä koskee tietenkin vain paikkoja jotka oli tarkkailun alla). Jotenkin tuntuu, että edes kalat ei kerennyt kunnolla mukaan näihin karkeloihin. Tuuliset kelit luultavasti myös vaikeuttivat osaltaan kalojen korrijuhlia, puhaltamalla pinnalla seikkailevat korennot rantapuskien suojiin. Sinänsä tämä kausi oli kuitenkin kohtuullinen, kaloja nousi määrällisesti hyvin, mutta niitä kuuluisia henkseleitä ei pysty hirveesti paukuttelemaan jos kiloja aletaan laskea. Kaloista jokainen kelpuutti pinturin. Tästä alkaa sitten se kevään tylsin vaihe, ainakin omasta mielestäni. No, tämän vuoden kisahommat alkaa ilmeisesti hahmottua ensiviikon aikana ja siitä alkaa tietenkin valmistautuminen siihen sirkukseen.